Laser Master 2019 purjehdittu lämpimissä keleissä!

  • tehnyt

Tämän vuoden Masters luokkamestaruus purjehdukset vietiin läpi perinteisesti Nauvossa, ennätyslämpimässä säässä ja paahtavassa auringossa.
Lauantaina aamulla oli täysin tyyntä ja pääsimme purjehtimaan vasta kahden aikaan, muutaman tunnin odottelun jälkeen. Kaikki kolme lähtöä voitiin kuitenkin purjehtia loistavassa säässä, mutta hyvin kevyissä ja vaihtelevissa tuulissa. Järjestelyt kuitenkin toimivat, kuten aina, loistavasti kilpailupäällikkö Roger Nylundin ja NSS:n tiimin osaavassa ohjauksessa.

Sunnuntaina sama kaava toistui ja parin tunnin odottelun jälkeen vietiin kaikki päivän kolme purjehdusta läpi. Viimeisessä lähdössä tuuli jopa yltyi aivan kohtalaiseksi. Kaiken kaikkiaan erinomaiset kisat jälleen kerran!

Tulokset

Kuvat lainattu NSS:n sivuilta.