14.10.2015

FLA Säännöt

FINNISH LASER ASSOCIATION 29.11.2011

Liiton säännöt

1 § Yhdistyksen nimi on Finnish Laser Association ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

2 § Yhdistyksen päämäärä on:

a) Laser-veneiden kiinnostuksen ylläpitäminen ja levittäminen Suomessa, yhteyksien ylläpitäminen vastaavien seurojen kanssa muissa maissa sekä tietojen hankkiminen Laser- purjehduksen kehittymisestä muualla maailmassa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää erilaisia tiedotus-, purjehdus-, kilpailu-, näytös- yms. tapahtumia ja tilaisuuksia jäsenilleen, että muille yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille,

b) toimii yhdyssiteenä Suomen Laser-purjehtijoiden välillä, sekä hankkii tietoja Suomesta ja ulkomailta, sekä levittää Laser-purjehduksen tietoutta laajempaan piiriin,

c) edesauttaa jäsentensä osallistumista kilpapurjehduksiin ulkomailla hoitamalla ilmoittautuminen ja järjestämällä tiedotustoimintaa ja vastaavasti helpottaa ulkomaalaisten Lasereiden osallistumista Suomessa pidettävissä kilpailuissa,

d) valvoo, että kansainvälisiä luokkasäännöksiä noudatetaan.

3 § Yhdistyksen toimintaa hoitaa hallitus, joka valitaan vuosikokouksessa ja joka koostuu puheenjohtajasta sekä vähintään kolmesta ja enintään kymmenestä jäsenestä. Hallitus valitsee sihteerin ja rahastonhoitajan. Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi siten, että puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä puolet jäsenistä kerrallaan ovat erovuorossa eri vuosina.

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja kukin erikseen.

4 § Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi hyväksytään hallituksen päätöksellä henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita yhdistyksen toiminnasta ja jotka hyväksyvät sen päämäärän. Yhdityksen kunniajäseneksi voidaan valita sellaisia henkilöitä, jotka erityisesti ovat edistäneet yhdistyksen toimintaa. Valinta suoritetaan hallituksen ehdotuksen perusteella yhdistyksen vuosikokouksessa, hyväksymistä varten vaaditaan 2/3 annetuista äänistä.

5 § Hallitus päättää jäsenten hyväksymisestä.

6 § Varsinaiset jäsenet maksavat vuotuisen jäsenmaksun, jonka suuruus päätetäänvuosikokouksessa. Kunniajäsenet eivät ole velvollisia maksamaan jäsenmaksua.

7 § Hallitus voi erottaa jäsenen. joka toimii vastoin yhdistyksen päämääriä tai joka käyttäytyysopimattomasti. Yhdistyksestä erottaminen on ilmoitetttava yhdistyslain mukaisesti. Jäsen voidaan katsoa eronneeksi ellei hän ole maksanut jäsenmaksuansa puolen vuoden kuluttua tilikauden päätyttyä.

8 § Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä on paikalla. Mikäli äänetlankeavat tasan, ratkaisee puheenjohtajan kanta.

9 § Yhdistyksen piirissä voidaan sen päämäärien edistämiseksi sekä sen toiminnan tehostamiseksi asettaa jaostoja ja lautakuntia, jotka nimitetään hallituksen toimesta.

10 § Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi alkaa 1.10. ja päättyy 30.9. Tilinpäätös on esitettävä tarkistettavaksi 15.10. mennessä ja tilintarkastijen pitää lokakuun aikana antaa lausuntonsa kirjallisesti. Tilintarkastijien toimikausi on sama kuin yhdistyksen tilivuosi.

11 § Yhdistyksen vuosikokous pidetään marraskuussa. Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

– hallituksen vuosikertomus

– hallituksen selvitys yhdistyksen taloudellisesta asemasta sekä tilintarkastajien lausunto

– tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen tili- ja vastuuvelvollisille

– määrätään hallituksen jäsenten lukumäärä 3 § mukaan

– seuraavan toimintavuoden talousarvio ja jäsenm,aksun suuruus

– yhdistyksen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan vaalit

– hallituksen jäsenten vaalit erovuorossa olevien tilalle

– kahden tilintarkastajien vaalit ja yksi varamies näille

– muut kutsussa mainitut asiat

Vuosikokouksen lisäksi pidetään tarvittaessa kevätkokous viimeistään toukokuun aikana.

Kevätkokouksessa käsitellään hallituksen tarpeelliseksi katsomia muita kuin vuosikokouksessa käsiteltäviä asioita ja mahdollisia 12 §:n mukaisesti hallituksen tietoon tulleita ehdotuksia.

12 § Ehdotus, jonka jäsen haluaa käsiteltäväksi vuosi- tai kevätkokouksessa, on annettava hallitukselle vähintään 7 päivää ennen kokousta, ehdotus on annettava kirjallisena.

13 §  Ylimääräinen kokous pidetään hallituksen kutsusta tai jos vähintään 1/10 äänioikeutetuista jäsenistä kirjallisesti ovat anoneet tätä. Hallituksen on tällaisen anomuksen saatuaan 3 viikon sisällä kutsuttava jäsenet ylimääräiseen kokoukseen 15 § säädetyllä tavalla.

14 § Kaikki asiat kokouksessa päätetään avoimella äänestyksellä, ellei 1/3 kokouksen osanottajista vaadi suljettua äänestystä. Mikäli äänet jakautuvat tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni. Mikäli äänet jakautuvat tasan suljetussa äänestyksessä, ratkaisee arpa. Asia, jota käsitellään kokouksessa ensimmäistä kertaa, on siirrettävä seuraavaan kokoukseen jos 1/3 läsnäolijoista näin vaatii.

15 § Hallituksen on kirjallisesti tai Internetin välityksellä kutsuttava jäsenet yhdistyksen kokoukseen vähintään 2 viikkoa ennen kokousta.

16 § Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä yksi ääni.

17 § Yhdistyksen purkamisesta ja näiden sääntöjen muuttamiseksi vaaditaan ¾ määräenemmistö annetuista äänistä kahdessa peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa, joiden välillä pitää kulua vähintään kaksi viikkoa.

18 § Yhdistyksen varat siirtyvät Suomen Meripelastusseura – Finlands Sjöräddningsällskaps ry:lle mikäli yhdistys purkautuu tai lakkautetaan. Muilta osin noudatetaan yhdistyslain ja International Laser Class Associationin säännöksiä.