Luokkamestaruussäännöt

Laser-luokan Suomen luokkamestaruuskilpailun säännöt


Hyväksytty FLA:n hallituksen kokouksessa 12.03.2019

1 Osallistuminen

1.1 Laser-luokan Suomen luokkamestaruuskilpailu on avoin kaikille Laser-veneille, jotka täyttävät luokkasääntöjen vaatimukset. Kilpailu on avoin myös ulkomaisille veneille jotka tasavertaisina osallistuvat kilpailuun.

1.2 Kilpailijan pitää olla Suomen Purjehdus ja Veneily (SPV) jäsenseuran jäsen sekä Finnish Laser Associationin (”luokkaliitto”) jäsen, joka on suorittanut kuluvan vuoden jäsenmaksunsa ennen kilpailua. Ulkomaisten kilpailijoiden pitää olla vastaavien omien järjestöjensä jäseniä.

2 Laserin takilat

Nämä säännöt koskevat Standard-, Radial- ja 4.7-takilaisia Laser-veneitä. Takilatyyppeihin viitataan tuonnempana ”luokkina”. Kullakin luokalla on oma LM-kilpailunsa, eikä tietyn luokan luokkamestaruuskilpailussa saa käyttää muun luokan takilaa. Masters kilpailuissa noudatetan lisäksi kansainvälisen laserliiton ikäjakautumaa erillisiin ikäluokkiin jokaisen takilan sisällä sillä erotuksella, että suomessa riittää, että on täyttänyt ikäluokan minimi iän samana vuonna kuin kilpailu järjestetään. Kansainvälisissä kilpailuissa minimi-ikä on täytettävä ennen varsinaista kilpailua.

3 Kilpailukutsu ja ilmoittautuminen

Kilpailukutsu pitää julkaista luokkaliiton verkkosivuilla vähintään kaksi viikkoa ennen ensimmäistä kilpailupäivää.

4 Kilpailun kieli

Kilpailun virallinen kieli on suomi tai englanti. Valittu virallinen kieli tulee ilmoittaa kilpailukutsussa ja kilpailuohjeissa. Englannin kieli on suositeltava viralliseksi kieleksi, jos on odotettavissa merkittävää ulkomaista osanottoa kilpailuun. Suositellaan, että kilpailukutsu ja purjehdusohjeet laaditaan suomen, ruotsin ja englannin kielellä. Kielten ristiriitatapauksessa valitulla virallisella kielellä oleva teksti on ratkaiseva.

5 Radat ja ajat

5.1 Ratakuvion on oltava luokkaliiton hyväksymä.

5.2 Enimmäisaika on 90 minuuttia. Ellei yksikään vene ole ohittanut ensimmäistä kääntömerkkiä 30 minuutin kuluttua lähtöviestistä, purjehdus mitätöidään.

5.3 Veneet, jotka eivät tule maaliin 20 minuutin kuluessa ensimmäisen, samassa luokassa, purjehtineen veneen maaliin tulosta, kirjataan ei maaliin tulleiksi (DNF) Tämä muuttaa kilpailusääntöjä 35, A4 ja A5.

5.4 Tavoiteaika on 50 minuuttia.

6 Pistelasku ja osakilpailujen määrä

6.1 Kilpailuohjelmassa on korkeintaan 6 purjehdusta kahden päivän aikana, 3 kumpanakin päivänä. Yhteispisteissä yksi osakilpailu voidaan laskea pois, mikäli vähintään 4 osakilpailua on toteutunut.