Rankingsäännöt-vanhat

Hyväksytty FLA:n hallituksen kokouksessa 29.11.2011

Laser-luokkien rankingsäännöt

1. OSALLISTUMINEN

Jokaisen kilpailuun osallistuvan on oltava, joko Finnish Laser Associationin

(FLA), tai ulkomaalaisena oman maansa Laser-liiton jäsen.

2. KILPAILUOHJELMA

2.1. Ranking-kilpailuja nimetään viidestä kymmeneen kappaletta vuosittain

toukokuun alun ja lokakuun lopun väliselle ajalle. Nämä kaikki kilpailut on

purjehdittava Suomen vesirajojen sisäpuolella.

2.2. Näistä viidestä kymmenen vuosittain nimetystä kilpailusta pyritään

vähintään kaksi järjestämään järvellä.

2.3. Ranking-kilpailuohjelma on päätettävä liittokokouksessa ennen kauden

ensimmäistä kilpailua. Hallitus esittää ehdotuksen marraskuun

vuosikokouksessa.

2.4. Ranking-kilpailuohjelman hyväksymiseen tarvitaan puolet

liittokokouksessa olevien äänistä.

3. TULOSTEN LASKENTA

3.1. FLA:n hallitus vastaa tuloslaskennasta.

3.2. Ranking-kilpailusta tulee hyväksyttävä, kun sen yhteydessä saadaan

purjehdittua kaksi tai useampi lähtö. Muulloin kilpailua ei huomioida

rankingtuloksia

laskettaessa.

3.3. Ranking-pisteitä lasketaan kilpailuun osallistuvien veneiden määrän

mukaan, siten että jokaisesta voitetusta veneestä saa yhden pisteen + 1

piste.

3.4. Kunkin kilpailijan tuloksiin lasketaan kilpailuja kohdan 6 taulukon

mukaisesti. Tasapisteissä ratkaisee korkein yksittäisen kilpailun pistemäärä.

Jos tämä on sama ratkaisee toiseksi korkein yksittäisen kilpailun pistemäärä

jne. Jos tästä huolimatta pistemäärä on sama, ratkaisee viimeisin kilpailu.

Kaikki, jotka ovat osallistuneet yhteenkin kilpailuun julkistetaan

rankinglistalla.

3.5. Rankinglistoja julkistetaan seuraavissa kategorioissa; Standard, Radial,

Laser-4.7, Masters Standard ja Masters Radial.

3.6. Yhdistetyissä kilpailuissa (esim. Radial+4.7 ja Mastersit yleiskilpailuissa)

kunkin luokan rankingpisteet lasketaan kokonaiskilpailun sijan mukaan.

4. KILPAILUOLOSUHTEET, TUULEN MINIMINOPEUS

Purjehduksen kilpailusääntöjen säännön 32.1 perusteella, kilpailulautakunta

voi keskeyttää lähdön merkittävän tuulen kääntymän, vaihtelevien

tuuliolosuhteiden takia tai jos tuulen nopeus laskee alle 5 solmun (2,5 m/s).

Kilpailija ei voi hakea hyvitystä toimiiko kilpailulautakunta tämän ohjeen

perusteella vai ei. Tämä muuttaa säännön 60.1(b).

5. SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN

FLA:n hallitus voi muuttaa näitä sääntöjä, jolloin muutetut säännöt tulee

ilmoittaa liiton kotisivuilla viimeistään päivää ennen kauden ensimmäistä

ranking-kilpailua. Rankingkauden aikana sääntöjä voi muuttaa vain erittäin

perustelluissa tilanteissa.

6. RANKING-TULOKSEEN LASKETTAVIEN KILPAILUJEN MÄÄRÄT

LUOKITTAIN

kilp.määrä STD Noin 70% Radial   Noin 70% 4.7 noin 70% Masters noin 40%
10 7 7 7 4
9 6 6 6 4
8 6 6 6 4
7 5 5 5 3
6 4 4 4 3
5 4 4 4 3
5 4 4 4 2
4 3 3 3 2